perjantai 25. maaliskuuta 2016

Vastaukset vähän kaikkeen, olkaa hyvät!


Varoitan, tästä tulee pitkä

Tuota joo, morjens! Siitä onkin kohta vuosi aikaa, kun olen blogimaailmassa viimeksi kunnolla pyörinyt. En yhtäkkiä oikein enää tiennytkään mitä haluan omilta blogeiltani, nukkejeni tarinalta tai ylipäätään millaisia hahmoja haluan nukkejeni olevan. Koko blogihomma alkoi ahdistaa, kun en enää halunnut viettää aikaa koneen äärellä vaan elää enemmän. Nyt olen ehkä saamassa vähän innostusta takaisin, että jospa sitä silloin tällöin voisi näytön eteen istahtaakin kun tarinan haluaisin edelleen toteuttaa. Kuvaaminenkin tökki ja tuntui etten osaa mitään ja kuvista tulee paljon huonompia kuin ennen - onneksi minun ei enää tarvitse siitä syyttää itseäni, selvisi nimittäin että kamerahan se vain veteli viimeisiään. Nykyisin olen sitten ilman kameraa toistaiseksi, siinä myös syy etten ole blogin pariin palannut enkä vieläkään voi ihan kunnolla palailla. Minulla on muutamia viime vuoden puolella räpsittyjä otoksia, pitää katsella olisiko niissä jotain julkaisukelpoista materiaalia. Tätä postausta varten kuvaamani otokset eivät kertakaikkiaan onnistuneet, kaikki ihan suttuisia ja laaduttomia. Kamera siis ei enää tarkenna kunnolla muutoin kuin satunnaisesti. Eli valitan, ei kuvia vaikka otin niitä kyllä hirmuisesti kysymystenne inspiroimana, muttei voi mitään :/

Mutta mitäpä minulle ja nukeille muuten kuuluu? Olemme muuttaneet tässä omillemme, minä, nuket sekä kaksi karvattiani. Päätin että tämä neiti vaihtaa maisemaa nyt, ja hupsista keikkaa tässä sitä on reilu puoli vuotta asusteltu Tampereella! Viihdyn oikein mainiosti, vaikka rajujakin takapakkeja on tullut kouluttautumisen puolella niin mitään en kadu. Olen nykyään varsin onnellinen pieni ihminen, vanhat haavat eivät kiusaa enää niin pahasti ja osaan nauttia elämästä.
Nukkelaumakin on muuttunut vähän sitten viime näkemän, ja tulee muuttumaan lähiaikoina. Honoo ja Shinya ovat saamassa uudet peruukit tässä jossain kohtaa kevättä, Kaze uudistui vähäsen ja onhan sitä muutama lisäyskin tullut porukkaan. Ensinnäkin, voitte toivottaa Kittyn virallisesti osaksi laumaa! Tämän vuoden alussa posti toi myös pari päätä taloon, heistä kuullaan lisää myöhemmin ^^
Pssst kaikki nukkeprofiilit muuten päivittyivät, nyt pääsettekin halutessanne oikein urakalla tutustumaan nukkeihini, kun ensin tämä postaus ja sitten vaan profiileja tutkimaan!

Nyt, asia jota saitte odottaa turhan kauan; vastaukset esittämiinne kysymyksiin!



Kaze


Onko sinun helpompi pyytää vai antaa anteeksi?
- Ei kumpaakaan. En helpolla myönnä olleeni väärässä ja jos muistelen jotain pahalla, niin sittenpähän muistelen pahalla vaikka lopun ikääni. Ei kannata ärsyttää tai loukata minua, luottamus ei ehkä koskaan palaa.

Pystytkö myöntämään olleesi väärässä?
- Jos on täysin kiistaton todiste siitä, että olin. Tosin yleensä olen sitä mieltä että se oli jonkun muun vika, että minua on johdettu harhaan.

Oletko koskaan ollut ihastunut? 
- En.

Oletko rehellinen itsellesi?
- En jos se sattuu. Elän mieluummin valheessa, jos se pitää minut vahvempana.

Oletko pitkään vihainen?
- Olen. Tosin en Honoolle. Yleensä.

Jos saisit päättää olisitko syntynyt tyttönä vai poikana?
- Olin tyytyväinen naarassutena. Ihmisenä ei hirveästi väliä, kaipa tämä tälleen tyttönä menee.

Oletko kärsivällinen?
- Taidan olla sen vastakohta.

Onko Honoo sinulle enemmän äiti vai sisko?
- Sisko.

Minkälaisesta musiikista pidät?
- Luonnon äänet ovat kauneinta musiikkia. Se rämpytys jota ihmiset paasaavat siitä radiosta... ei kiitos.

Onko nyt kivaa?
- ?? Mikäs tässä.



Honoo


Minkä loitsun haluaisit oppia?
- Voi, niitä on niin paljon! Ehkä haluaisin oppia antamaan kukkasille vähän lisäpuhtia taikuudella. Yritän kastella ja lannoittaa oikein, mutta esimerkiksi loistokärhöni ei suostunut kukkimaan viime vuonna. Ehkä saisin sen kukkaan tänä vuonna, jos tietäisin oikean loitsun!

Haluaisitko toisen väriset hiukset?
- Tuota, Ruskan hiukset ovat kauniit. Sellaiset voisivat olla kivat. Tosin en olisi silloin enää kovin liekki, enhän?

Onko sinulla paljon salaisuuksia?
- Ei oikeastaan. Vain tietouteni yrteistä ja vähäiset magian tiedot, niitä ei sovi kertoa kenelle hyvänsä.

Pidätkö lapsista?
- Pidän!

Kokkaatko mielummin yhdessä vai yksin?
- Yksin, jos mahdollisesta seurasta olisi enemmän riesaa kuin apua. *mulkaisee Kiniroa ja Ruskaa paheksuvasti*
Mutta esimerkiksi Koume on mukavaa kokkausseuraa, hän on osaava ja huolellinen.
Ruska: Mutta kyllähän mekin parhaamme teemme, minkäs sille voi jos vähän tulee sotkua siinä maistelun lomassa...!

Pystyisitkö haavoittamaan viatonta ihmistä/eläintä?
- En, muutoin kuin riistaa saalistaessani. Haluan ensisijaisesti parantaa haavoja, en aiheuttaa niitä.

Oletko itsekäs?
- Toivottavasti en, sillä pyrin olemaan kaikkea muuta.

Lempi teemaku?
- Luonnonkasveista itse haudutetut teet ovat parhaita, minulla on muutama oma herkullinen sekoitus ^^

Oletko mammamainen?
- Hih, taidan vähän olla!

Haluaisitko jatkaa noitaopintojasi?
- Haluaisin kyllä! Harmi että ne jäivät niin kesken, ja minun on ikävä mestariani.

Mitä loitsuja osaat?
- Osaan loitsuista vain teoriaa, mutten ole kokeillut niitä käytännössä. Mutta siis teoriassa tunnen muutamia vahvistavia ja parantavia loitsuja, lähinnä yrttien tueksi tarkoitettuja.



Shinya


Voisiko vaaleanpunainen olla sinun uusi lempivärisi?
- .... Ei.

Pystytkö myöntämään olleesi väärässä? 
- Kirpaisee mutta pystyn. Kuten Kazekin sanoi aiemmin omalla kohdallaan, minäkin tarvitsen kunnon todisteet asiasta.
Kaze: Hetkinen, kuuntelitko sinä kun minä vastailin?!
Shinya: Mitäs olet noin kovaääninen!

Jos olisit eläin mikä eläin olisit?
- Jokin kaunis valkoinen. Susi tai naali. Huuhkaja olisi hieno, mutta ne eivät ole valkeita. Albiino huuhkaja?

Onko sinun helpompi pyytää vai antaa anteeksi? 
- Antaa.

Oletko kärsivällinen?
- No tämän lauman kanssa totta tosiaan pitää olla!

Eikö kesä voisi tulla jo?
- Se ei ole minun vallassani, mutta toivottavasti ei tule. Se tietää aika kurjia oloja minulle taas ensi talveen asti. Syksyllä ja keväällä pärjään vielä jotenkin, mutta kesä on kamala. En haluaisi myöntää, mutta se heikentää minua. 

Mikä muoto on suosikkisi kun et ole henki?
- Ennen kuljin paljon valkoisena sutena sillä laumani oli susia. Nykytilanteessa ihmismuoto on kätevin, mutta sutena viihdyn edelleen parhaiten. Tunnen oloni kotoisaksi siinä hahmossa. Tosin susihahmoni taitaa olla vähän liioiteltu... Oikeilla susilla ei kai ole esimerkiksi turkissaan jääpuikkoja?
Kaze: Mitä sinä nyt ET vetäisi överiksi?

Rakastatko laumaa?
- En oikein ole varma, mitä rakkaus on. Täytyy kuitenkin myöntää että kyllä minä haluaisin heidän pysyvän terveinä ja kunnossa, mutta tarvitsen heitä tehtävään, jonka takia en voi taata heidän turvallisuuttaan. Tiedä siinä sitten rakkaudesta.

Ovatko noin pitkät hiukset epäkäytännölliset?
- Välillä vähän, mutta ne ovat hienot. Sitä paitsi ihmismuotoni on itse luomani, voisin lyhentää hiuksia jos kyllästyisin niihin.

Oletko omasta mielestäsi kaunis?
- Tottakai, enhän minä rumassa olomuodossa kulkisi. Myös henkenä, kun minulla ei ole fyysistä muotoa, olen kaunis. Sillä talvi on kaunis, ja minä olen talven kiteytymä.

Mikä sinusta tulee isona?
- Minut luotiin talvenhengeksi ja sellainen olen aina ollut, ja tulen aina olemaa-
ellen sitten vanhetessani muutu varjoksi, tarpeettomaksi, kuolleeksi hengeksi...

Oletko itkenyt koskaan?
- En, minä en edes kykene itkemään sillä en ole fyysisesti olemassa. Joskus sekin taito tosin voisi olla ihan tarpeellinen.

Minkä ikänen olet?
- Vanhempi kuin sinä.

Kuka on paras kaverisi muista nukeista?

- En oikein näe heitä kavereina... öh. Kazen kanssa olen ollut eniten tekemisissä? Vaikkemme aina tule kovin hyvin toimeen...



Koume


Oletko itsestäsi hyvä piirtämään?
- Tuotah, tykkään piirtää kissoja?

Harmittaako kun silmäsi eivät ole enää luumut?
- Tosiaan, silmäni ovat olleet tummanvioletit kun olin pienempi. Sain siitä nimeni, Koume tarkoittaa pientä luumua. Mutta nämä ovat kivat näin, ne haalistuivat kasvaessani ja nyt ne sopivat hienosti vaaleanpunaiseen raitaani!

Kumpi on vastuuntuntoisempi, sinä vai siskosi?
- Minä. Kiniro on vielä niin nuori ja lapsekas, hänelle ei voi antaa suurta vastuuta.



Kiniro


Mitä mieltä olet muista lauman jäsenistä?
- Koume on ihana ja turvallinen, muut vähän pelottavia. Taivaan kanssa voi leikkiä.

0 100 100 miten voin auttaa?
- Mmh tuota, voisit ostaa minulle pehmolelun..?

Onko uusi hameesi kiva?
- On! Vähän meinaa olla iso, mutta pidän siitä kovasti. Minulla ei ole kovin paljon vaatteita, joten olit oikein kiltti kun annoit sen minulle Alisa!

Mikä on lempimekkosi?
- Pidän siitä vaaleanpunaisesta jossa on ruutuja, ja siitä vaaleanpunaisesta missä on tähtiä.
Koume: Eli kaikista...

Tärkein tavarasi?
- Nalle. Nalle on tärkeä.

Onko sinulla pehmoleluja? Jos on niin montako?
- Nallen lisäksi minulla on husky. Haluaisin pehmoja vielä paljon paljon lisää!



Ruska


Kumpi olisi kivempi nimi Ruska vai Syksy? Jos et olisi Ruska, minkäniminen haluaisit olla?
- Viihdyn Ruskana ihan hyvin, nimellä on yhteismerkitys siskoni nimen kanssa. Ruskataivas, tiedättekös sellainen kauniin oranssinsävyinen auringonlasku. Mutta jos en olisi Ruska, tuo Syksy voisi olla ihan nätti. 

Miten oot noin täydellinen?
- I was born this way vai miten se menikään.

Voitko tulla meille?
- En juurikaan pidä kyläilystä, mutta minua saa tulla moikkaamaan miiteissä!

Onko sulla muuta perhettä kuin Taivas?
- Ei. Meidän kaltaisemme kasvavat ensimmäiset vuotensa osana luontoa, ja syntyvät tähän muotoon kun ovat valmiit lähtemään synnyinsijoiltaan.

Tykkäätkö syksyn ruskasta?
- Syksyn ruska-aika on minun aikaani, luonto on minusta silloin kauneimmillaan.



Taivas


Voisitko missään tapauksessa pukeutua koko mustaan?
- ... Minulla olisi vähän synkkä olo.

Tyhmin asia minkä olet tehnyt?  >:D
- Hylkäsin Ruskan kerran melko pitkäksi aikaa riideltyämme pahasti jostain. Meni kauan löytää hänet, emmekä me kumpikaan oikein pärjänneet ilman toisiamme. 

Mitä pidät uudesta meikistäsi?
- Näytän nyt itseltäni.

Miks oot tollanen sööpö?
- Oh, tuota, en minä tiedä? Olen aina ollut tällainen, en ole koskaan ajatellut että olisin erityisen söpö.

Voiko sua kutsua Kokoroksi?
- Miksi pitäisi? Nimeni on Taivaskaste.

Osaatko japania?
- En, minulla ole ollut tarvetta oppia japania. Osaan sitä vain muun lauman nimien verran, tiedän mitä kenenkin nimi tarkoittaa.

Mikä on sun noloin juttu IKINÄ!?
- Ehh. Unohdin kerran päiväkirjani auki pöydälle, kun aurinko alkoi paistaa ja hyppelin saman tien ulos. Kotiin tullessa löysin koko lauman lukemasta merkintöjäni... Onneksi siellä ei ollut paljon tekstiä, olen nimittäin aloittanut sen vasta muutettuani metsästä tänne. Pitää olla varovaisempi tästedes, enkä tiedä uskallanko kirjoittaa sinne mitään hirmuisen henkilökohtaista enää. Hups.



Useammalle nukelle osoitettuja kysymyksiä


Kaze ja Honoo

Ajatteletteko usein elämiänne susina?
Kaze: Yritän pitää siitä kiinni. Pelkään muuten unohtavani, kuka olen. En halua sortua ajattelemaan, että olisin ihminen. Minä olen susi, aina.
Honoo: Ajattelen, muistelen sitä haikeasti. Olin onnellinen ja rakastin laumaani. En tiedä, tuleeko tästä uudesta laumasta koskaan sama asia.

Miks ootte pieniä viattomia susia?
Kaze: Itse asiassa, susina me emme olleet kovin pieniä vaan keskivertosutta suurempikokois-
Honoo: Enkä tiedä onko tuo Kaze nyt kovin viatonkaan *naurahtaa kiusoittelevasti*
Kaze: Täh! Mikä vika minussa?
Honoo: Ei muu kuin se että vihaat suunnilleen koko maailmaa ja -
Taika: Hei hukat, seuraava kysymys!

Ootteko halunnu olla blogissa esiintyviä?
Kaze: Blogi? Mikä? Jäikö jotain kertomatta? *mulkaisee Taikaa*
Honoo: Meistä otetaan niitä kuvia ja näytetään kaikille kuinka nättejä me ollaan ^^
Kaze: Ahaa, aivan. Nättejä. Sopiihan se.



Koume ja Kiniro

Unelma ammattisi kun olit pieni ja nyt?
Koume: En oikein muista, taisin haluta leipuriksi. Se olisi kyllä kivaa edelleen. Kiniro sen sijaan, hän on halunnut olla nalle, leipuri (koska minäkin), laulaja, yksityisetsivä, puutarhasuunnittelija ja vaikka mitä. Mikähän oli viimeisin?
Kiniro: Kissa! Minä haluan olla kissa!
Koume: Sinähän olet kissa...

Päivä vai yö?
Koume: Kissa on yöeläin.
Kiniro: Päivällä pelottaa vähemmän.
Koume: ... Oletkohan sinä sittenkään kissa?

Oletko huumorintajuinen?
Koume: Kyllä, kunhan huumori on viatonta. En pidä toisten kustannuksella pilailusta tai sellaisesta.
Kiniro: Nauran paljon.

Oletko sisään vai ulospäin kääntynyt?
Koume: Ulospäin. Olen aika sosiaalinen.
Kiniro: Kääntynyt?? Olen minä ihan suorassa?
Koume: Kinirolla riippuu päivästä, hän on välillä iloinen höpöttäjä mutta yleensä melko arka.

Miks ootte söppäniä?
Koume: *punastuu* Olenko?
Kiniro: Kuulitko, kuulitko, olen söpö!!

Ootte täydellisii!
*Koume punastuu entisestään*
*Kiniro keskittyy nalleen*

Onko kiva vastailla?
Koume: On tämä ihan mukavaa.
Kiniro: *syventynyt yhä nalleen*
Koume: Tosin erään keskittymiskyky ei taida riittää.

Miten teille ei keksi kysymyksiä?
Koume: Ehkä ihan hyvä tässä vaiheessa, Kiniro alkaa väsyä.


Ruska ja Taivas

Pidätkö nimestäsi? Toivotko joskus että olisit saanut tavallisemman nimen?
Taivas: Kuten Ruska kertoikin, me valitsimme nimemme itse. Vaikka siitä on jo aikaa, olemme yhä tyytyväisiä niihin.

Luotatko helposti ihmisiin?
Ruska: En yleensä.
Taivas: Olen luottavaisempi kuin Ruska, haluan uskoa maailmasta hyvää.

Onko sinulla siskosi lisäksi muita ystäviä?
Ruska: Suhtaudun laumaan yhä vähän varovasti, en ole varma onko minulla tässä varsinaisia ystäviä.
Taivas: Viihdyn Ruskan lisäksi Honoon ja Kiniron kanssa parhaiten. Honoon kanssa tulevat kaikki toimeen, ja Kiniro on niin usein pyytänyt minua leikkimään että meistä on tullut ystäviä.

Kauneinta luonnossa?
Ruska: Se auringonlasku. Siinä on meitä molempia, taivasta ja ruskan värejä.

Onko taivas kauniimpi mielestäsi päivällä vai yöllä?
Ruska: Hän on kaunis aina.
Taivas: *kikattaa* Nyt ei puhuttu minusta!
Ruska: ... Ai.

Lempikukka?
Taivas: Metsätähti on ihana.
Ruska: Lapinorvokki. Se on hauska, sillä se ei ole violetin tai sinisen sävyinen kuten orvokit yleensä, vaan iloisen keltainen.

Oletko sisään vai ulospäin kääntynyt?
Ruska: En oikein tiedä. Riippuu siitä, vaikuttaako tapaamani henkilö mukavalta vai ei?
Taivas: Varmaan ulospäin, vaikken olekaan niin osallistuvan sosiaalinen vaan melko rauhallinen.

Miten kasvoissanne on tuollaisia merkkejä?
Taivas: Olemme metsänolentoja, osa luontoa eri tavalla kuin ihmiset. Ja luonto on osa meitä.

Onko teillä taikavoimia?

Ruska: Ei.

Kumpi teistä on:

- se toisesta huolehtiva?
Ruska: Taivas taitaa joutua enemmän katsomaan minun perääni kuin minä hänen, jos rehellisiä ollaan. Olen ottanut meistä sen vahvemman roolin, mutta oikeasti ajaudun hankaluuksiin hieman useammin kuin Taivas...

- parempi muistinen?
Taivas: Ruska muistaa paremmin aiemmat tapahtumat ja käydyt keskustelut, minä muistan päivämäärät, nimet ja sen sellaiset.

- optimistisempi?
Ruska: Taitaa olla jälleen Taivas.

- helpommin tylsistyvä?
Taivas: Ruska.

- kevytkenkäisempi?
Ruska: Me emme taida kumpikaan olla kovin kevytkenkäisiä?
Taivas: Jos toinen olisi, niin se olisit kyllä sinä!
Ruska: Mit-?!

- vanhempi?
Taivas: Olemme kaksosia, mutta Ruskaa luullaan usein vanhemmaksi.

Teettekö kaiken yhdessä?
Taivas: Ei nyt kaikkea kai?
Ruska: Olemme niin tottuneet olemaan yhdessä, ettemme oikeastaan kiinnitä siihen huomiota.

Kumpi teistä on se joustavampi osapuoli?
Taivas: Taidan olla minä.

Entä kumpi on villimpi ja arvaamattomampi?
Ruska: ... En myönnä mitään.
Taivas: Ruska on... öh, spontaani.


Kaikki nuket

Kuvaile itseäsi 3 sanalla
Kaze: Epäluuloinen, yllättävä, susi
Honoo: Avoin, lempeä, huolehtiva
Shinya: Saanko sanoa vain talvi?
Koume: Iloinen, rauhallinen, kärsivällinen
Kiniro: Suklaa, vaaleanpunainen, aurinko
Taivas: Eh olen huono näissä... kiltti, utelias, realistinen?
Ruska: Levoton, huumorintajuinen, rohkea

Missä asut?
Honoo: Me muut asumme talossa luonnon äärellä, mutta Shinya asuu metsässä henkenä.

Kuvaile pukeutumistyyliäsi
Kaze: Mustaa, muttei rajua tai liian synkkää. Pidän hameista ja mekoista, mutta tummissa sävyissä kiitos. Yksityiskohdat ovat tärkeitä.
Honoo: Röyhelöinen, sävyiltään hillitty. Rakastan vanhanaikaisia mekkoja!
Shinya: Noh, minulla on vain tämä yksi asu. Valkoinen ja jäänsininen kuvaavat hyvin?
Koume: Pidän mustavalkoisesta, mutten halua pukeutua niin tummiin kuin Kaze. Vaaleanpunaista ja suloista pitää olla.
Kiniro: Karkkia! Pastellikarkkeja. Ei liian kirkasta. Ja pitää olla helpot vaatteet joissa voi leikkiä metsässä. Ei liikaa krääsää ja hienostelua.
Taivas: Tykkään mekoista, ja asun tulisi olla hillityn soma. Ei liian pursuileva muttei tylsäkään. Sininen ja valkoinen ovat parhaat värit.
Ruska: Pidän nuorekkaan naisellisesta tyylistä, mutta oikeastaan pukeutumiseni vaihtelee ihan fiiliksen mukaan. Yleisesti ottaen viininpunainen, musta, harmaa, pehmeät ruskeat ja valkoinen sopivat tyyliini parhaiten. Ja minulla taitaa olla lauman lyhyimmät helmat, tykkään alle polvipituisista hameista ja myös lyhyet shortsit ovat kivoja.

Jos olisit kangas, mikä kangas olisit?
Kaze: Musta. Mutten tiedä mikä. Ehkä tekonahkaa?
Honoo: Luonnonvalkoinen pellavakangas.
Shinya: Vaalean jäänsininen satiini.
Koume: Kenties jokin pehmeä musta, jossa on vaaleanpunaisia kukkasia.
Kiniro: Sellainen vaaleanpunainen jossa on ruutuja! Minulla on semmoinen mekko!
Taivas: Olisin varmasti sitä kangasta, josta minulla on eräs mekko. Sellaista vaaleansinistä, jossa on poutapilviä.
Ruska: Jokin tumman viininpunainen.

Miksi ootte niin söpöjä?
Kaze: En oikein pidä, kun minua sanotaan söpöksi. Liian... lässyttävä sana.
Honoo: Oi, olenko?
Shinya: Hmh.
Taivas: Meiltä muilta tätä on taidettukin kysyä?



Taika
(hej på dig tykästyin tähän Raikasta tehtyyn typoon enemmän ja minua saapi nykyään kutsua Taikaksi!!)

Mistä ideat nukkejen meikkiin tulee? Meikit on aivan mahtavia :3
- Oi kiitti! Taivaan ja Ruskan meikit tuli ihan niiden nimistä ja persoonista, Kazen ja Honoon kanssa yritin myös saada niiden persoonaa esille. Nuo kaksihan on nyt uudelleenkustomoitu viime kesänä. Ylipäätään yritän vain tehdä jokaisesta hahmosta oman näköisensä, minulla on aina jonkinlainen mielikuva miltä kukakin näyttää. Jotkut ovat omimmillaan erikoisten kuviointien kera, jotkut yksinkertaisen söpöinä.

Kamera ja objektiivi?
- Nauroin tälle kysymykselle, en siis pahalla tai mitään mutta ihana kun mullahan tosiaan on vaan joku parinsadan euron pokkari! Kun oliskin järjestelmäkamera... Puolijärkkäri olis nyt hankinnassa kun tuo irtisanoutui, mutta Fujifilmin finepix F550EXR on siis se jolla olen kuvaillut tähän mennessä.

Kuvanmuokkaus ohjelma?
- iPiccy tällä hetkellä, Picasaa käytän kuvien selailuun ja karsimiseen yms. Haluaisin opetella käyttämään jotain laajempaa ilmaisohjelmaa, toimiikohan PicsArt netissä??

Käytätkö jalustaa?
- Studiokuvauksessa yleensä aina, muulloin silloin kun tarvitsen tai ylipäätään jaksan raahata sitä.

Mistä saat ideasi nukkeihin?
- Yleensä nimi tulee ensin. Tai jokin yksityiskohta ulkonäöstä. Sitten yhtäkkiä minulla on melko selkeä ajatus hahmosta, hupsista. Konkurssi odottaa... Maailmassa on liikaa kivoja sanoja joita voi käyttää niminä!

Miten kuvailisit vaatetyyliäsi?
- Klassisen naisellinen, vähän casual lolitaan päin. Hameet hankin yleensä esimerkiksi bodylineltä, sieltä löytyy mukavan hillittyjä lolitavaatteita sopivaan hintaan. Yläosien suhteen teen löytöjä kirppareilta, enkä kovin usein osta paitoja uutena. Värimaailma on aika lailla luonnonläheistä, musta-valko-harmaa ja uusimpina lisäyksinä olen tykästynyt luonnollisiin ruskean ja vaalean sävyihin sekä viininpunaiseen.

Mistä haet inspiraatiota?
- Kaikesta mitä näen!

Mistä hankit propit?
- No tuota, maailmani sortui viime vuonna kun entisellä kotipaikkakunnallani sijainnut pikku sisustusliike lopetti. Siellä oli hurjan paljon nukkesopivaa tavaraa. Nykyään lähinnä yritän bongailla jotain kirppareilta ja askartelukaupoista, itsekin väkerrän silloin tällöin noille jotain. Täytyy enemmän perehtyä myös Tampereen pikkuliikkeisiin. Sekä tietysti äidin kaapit ja komerot! Paras aarreaitta.
(Myös ystävät ovat loistavia proppilähteitä, nimimerkillä meinasin tehdä valtikat sekä Shinyalle että sen tulevalle viholliselle mutta sainkin yllättäen sellaiset molemmille Adalta! Käy se näinkin :D)

Mistä hankit nuken vaatteet?
- Sukkahousuja ja kenkiä lukuunottamatta tekemällä itse (sukkahousutkin tosin luonnistuisivat, mutta tällä hetkellä noilla on ihan hyvä valikoima ostettuja joten ei ole tarvinnut vielä tehdä). Ostetut vaatteet ovat sitten juurikin esim cool catin kenkiä, ja saatan ostaa myös miiteissä myytäviä vaatteita. Parit stockitkin olisi haaveissa. Ja jälleen, ystävät ovat myös mainioita vaatelähteitä! Esimerkiksi Kiniron vaatetuksesta ovat tähän mennessä vastanneet enimmäkseen Ada ja Alisa, kun taas Taivaan kolmesta mekosta kaksi on Hanelta. Kätevää kun ei tarvitse ite tehdä mitään noille, hmm?

Suunnitteletko dalin / taen hankkimista?
- Daleja on tulossa luultavasti muutaman kappaletta, taeja nyt ainakin yksi ja haluaisin toisenkin. Niiden lisäksi ainakin yksi yeolume, byul sekä muutama isul näillä näkymin. Harmittaa vähän kun suurin osa hahmoistani on suunniteltu pullipeiksi, mutta se tuntuu omimmalta (onko tuo edes sana) joten sillä mennään sitten.

Toive ammattisi lapsena ja nyt?
- Pienenä halusin seurata vanhempien jalanjäljissä, eli musta oli tulossa joko puuseppä tai hitsaaja (äitee tekee metallialalla kyllä muutakin kuin hitsaa, mutta jotenki se hitsaaminen vain jäi pienenä mieleen). Nykyään yritän tässä kouluttautua merkonomiksi, haluaisin olla töissä jossain kivassa liikkeessä jonka tuotevalikoima kiinnostaa itseäni. Tällä hetkellä olen työssäoppimassa Suomalaisessa Kirjakaupassa, ja voi että kun on ihana työ! Tällaista haluaisin tehdä jatkossakin. Puusepän hommat houkuttelisivat edelleen, olisi mahtavaa itse tehdä ja kunnostaa huonekaluja. Mutta ainakin toistaiseksi viihtyisin paremmin vakaassa palkkatyössä, eikä pölyallergiakaan varmaan ihan arvostaisi puun työstämistä.

Jösses miten keksit nimet?
- Ne vaan tulee! Help oon ihan pulassa, kun koko ajan törmää uusiin kivoihin nimiin ja sanoihin!

 Kuinka paljon Ruskan, Taivaan ja Kiniron päät keikkuvat, kun obitsut ovat lyhyemmät?
- Eivät kovin paljoa. Niillä - kuten muillakin nukeillani - on eeppiset teippaukset obitsun sisällä aivan kaulan juuren ympärillä pitämässä sitä paikoillaan. Niitä joutuu joskus korjailemaan kun teipit löystyvät, mutta toimii hyvin!

Mistä noi huonekalut on >B)
- Tuoli on Helsingistä Askarellista, laatikosto löytyi kun siivosin vanhoja roinia kaapista. Kuten sanottu, kaapit ovat loistava paikka löytää proppeja!

Kustomoitko muille nukkeja? ^^
- Ajatus on työn alla! Pohdin vielä hinnastoa yms, mutta tarkoitus olisi tässä joskus ruveta ottamaan tilauksia.

(Mikä fiilis kun munakoiso emoji viedään!!1) ok wat
- Munakoiso on viaton! Vika on sen käyttäjissä DD:
(En oo muuten koskaan nähnyt kenenkään käyttävän munakoisoa mitenkään kaksimielisesti tms, liikun selvästi sivistyneissä piireissä) (PS tälleen vuosi tämän kysmyksen jälkeen meillä on yhä munakoiso!!)

Munakoisoon on hyvä lopettaa.


8 kommenttia:

  1. AAA ihan paras postaus :'D Tykkäsin tästö kun sun nuket vastaili näihin kysymyksiin ihanan persoonallisesti, oppi jokaisesta jotain uutta kun et oo tosiaan hirveesti näitä hahmoja esitellyt ^^" Ja nyt sitten lukemaan noita uusia nukkeprofiileja, rip yöunet... (onneksi on loma)

    + jos kommentoisin kännykällä tässä voisi olla munakoisoemoji mutta koska oon koneella niin nyt joudut kuvittelemaan sen tähän :/

    VastaaPoista
  2. Tää postaus on kyllä ollut odottamisen arvoinen! Sun nuket on niin ihanan persoonallisia ja omaperäisiä! Pidän siitä miten niille on luotu mielenkiintoinen persoonallisuus ja miten vaatetyyli sopii yhteen sen kanssa:3

    harunnukkeblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi ja mukavan pitkä postaus! ❤
    Kaikkia Q&A postauksia on todella hauska lukea, sillä nukkejen vastaukset ovat niin omaperäisiä ja suloisia.
    Nyt menenkin tästä perehtymään nukkeihisi tuonne nukkeprofiilit osioon.
    Ensi postaukseen!
    Www.dollmacarons.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kaikille! Ihanaa että tänne vielä eksyy ihmisiä lukemaan ♥

    VastaaPoista
  5. Oletko lopettanut nukkeilun kun postauksia ei enää näy?
    Oot yksi suomen taitavimmista nukkeilijoista, ja toivon kovasti, että et ole lopettanut.
    Vastaathan?
    ~Kiki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa apua voi kiitos! ♡
      En ole lopettanut, lähinnä bloggaaminen ei oikein toimi kun kunnollista kameraa ei ole. Saan välillä yhden tai pari onnistunutta kuvaa tuolla, mutta se ei enää oikein meinaa ottaa muuta kuin sumuisia kuvia. Siksi on vaikea kuvata suunnitelmallisesti mitään, esimerkiksi kuvituskuvia tarinaan tms. Instaan kuitenkin päivittelen nukkejuttuja puhelimen avulla sekä satunnaisia kameralla onnistuneita kuvia myös! Mun nukkelauma löytyy sieltä käyttäjällä @_kitanokaze_ ja linkkikin sinne on tuossa blogin sivussa ^^

      Poista
  6. Vieläkö päivität blogia vai jäikö se nyt tähän? ;-;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! En oo tänne enää kirjoitellut, mutta harrastan nukkeja edelleen ja ig @kitanokazedolls löytyy näiden kuvia ja kuulumisia :)

      Poista

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!